Työt alkoivat pikkuhiljaa

Torstai alkoi tavalliseen tapaansa kun Mika, Jere ja Eemeli lähtivät aamulenkille. Ryhmämme kerääntyi pikkuhiljaa aamupalalle ja siitä osa meni koululle linja-autolla ja kaksi reipasta käveli koululle.

Koululla menimme pukkariin vaihtamaan työvaatteet päälle ja menimme tutustumaan koulun oppilaaseen Adamiin joka ohjasi meitä työsalissa ja toimi meille tulkkina, koska opettaja Holec ei puhunut englantia.
Aluksi menimme penkkisaliin katsomaan piirustuksia jakkaraa varten ja tutkimaan malli jakkaraa. Siinä Holecia odotellessa Jere kertoi suomen koulutusjärjestelmästä Adamille ja puhuimme niitä näitä kunnes Holec tuli paikalle.
Jokainen otti muutaman kuusi lankun pätkän ja siirryimme työsalin puolelle. Aloitimme oikohöyläämällä lankut, siinä samalla opettelimme käyttämään työntökapulaa oikohöylällä ja höylän jarrua koska poljin oli siinä jalan ulottuvilla ja se oli niin herkkä että kone meinasi aina sammua jos jalka hipaisikin jarrupolkimeen.

 Onnistunutta oikohöyläystä seurasi tasohöyläys, joka olikin hieman isompi kone. Holec ja Adam neuvoivat miten kone käynnistyy ja korkeudensäädöt jne. Yritimme saada selville että paljonko tasohöylällä voi ottaa kerralla mutta emme ikinä saaneet sitä selville, mutta paljon otimme kerralla. Mikäänhän ei voi mennä kuin elokuvissa sillä työsalissa oli niin huono imujärjestelmä että tasohöylä meni aina tukkoon ja muutenkin heitti purua ulos koneesta. Jouduimme aina välillä putsaamaan höylän erillisellä imurilla siten pystyimme höyläämään kaikki lankut.

Menimme halkaisuhommiin sirkkelille johon jouduimme vaihtamaan heti terän mutta muuten kaikki sujui ongelmitta. Ohkaiset kapulat viimeistelimme tasohöylällä sirkkelin jäljiltä ja leveämmät viimeistelimme oikohöylällä joka kummastutti meitä hieman.

Siirryimme taas sirkkelille jolla rupesimme pätkimään lankkuja oikean mittaisiksi. Ongelmia oli taas hieman kielen kanssa kun Holec yritti kertoa meille jotain mutta selvisimme kuitenkin ihan kunnialla. Sahailimme palikoita vuorotellen jotta jokainen pääsisi tekemään jotain.

Sitten alkoi pieni siivoaminen ja laitoimme palikat muutamaan nippuun ja puristimella kiinni pöytään jotta eivät vääntyilisi. Tämän jälkeen päivämme oli täynnä joten lähdimme jonottamaan ruokailuun jossa olikin hiukan pitkät jonot. Onneksemme Adam näki että jonotimme ruokalaan ja tuli sanomaan että suomalaisille on pöytä katettu eli peremmälle vain. Kukin söi enemmän tai vähemmän ja kaksi reipasta Eemeli ja Jere lähti syötyään kävelemään hotellille.

Jeren kanssa suunnittelimme matkalla että voisimme tehdä retken Banska Bystricaan kahdestaan. Hotellille päästyämme kysyimme respasta bussiaikatauluja sinne ja takaisin. Kysyimme myös Mikalta reissuumme luvan ja saimme juuri oikean vastauksen joten lähdimme kohti Zvolenin bussiasemaa. Löysimme oikean bussin ja hienoja maisemia katsellessa pääsimme perille nopeasti. Suuntasimme ensin Europa shopping centteriin joka oli todella iso kauppakeskus.

 Kiertelimme ja kaartelimme sielä eri kauppoja. meillä menikin sielä melkein koko aika eli emme paljon muualle ehtineet. Kun olimme lähdössä ostarilta huomasimme että siihen aukeaa jokin vaateliike jota jäimme sitten kiertelemään. Saimme -30% alennuslappuset joten tulihan sieltä osteltua kaiken näköistä.

Meillä oli vielä hetki aikaa joten menimme Banska Bystrican aukiolle katsomaan Army shop liikettä. Katselimme ensin että sielä olisi kuulapyssyjä myynnissä koska hinnat oli niin alhaisia mutta sitten myyjä antoi Jerelle käteen aidon Uzin, jolloin huomasimme että aseet ei ehkä kuitenkaan ole kuulapyssyjä.
Hetken katselun jälkeen lähdimme linja-autolla takaisin Zvoleniin. Hotellille päästyämme Jere lähti tekemään jotain paperi töitä ja Eemeli jäi pelaamaan korttia Konstan ja Joonaksen kanssa. Ilta meni nopeasti korttia pelaillen mutta syömäänkin piti lähteä joten menimme kolmistaan Knarriin pitsalle/hampurilaiselle. Syötyämme menimme hotellille oleskelemaan vielä hetkeksi ja sitten alkoi silmät menemään kiinni joten menimme nukkumaan.

TurboCADia ja uusia tuttavuuksia

Keskiviikko aamuna tavalliseen tapaan heräsimme, söimme aamupalaa ja lähdimme bussilla koululle kahta rohkeaa miestä lukuun ottamatta, jotka kävelivät kouluun.

Koulussa oli tehtävänä oppia käyttämään meille vierasta TurboCAD-mallinnusohjelmaa. Kaikille meistä suomalaisista jaettiin slovakialainen pari jonka tehtävänä olisi tulkata ohjelmaa meidän helpotukseksemme.
Homma lähti käyntiin ohjelmia availlessa ja nimilappuja tehdessä. Aluksi meille jaettiin paperit, jossa oli geometrinen kuvio joka meidän piti itse tietokoneella piirtää.

 Sen jälkeen aloimme piirtää jakkaroita, joita alamme tällä viikolla rakentamaan.
Edeltä mainitun harjoittelukuvion antamilla eväillä piti siis saada jakkaran piirustukset kokoon, ohjelma oli aluksi sikäli haastava ainakin suurimalle osalle meistä koska osalla ei ole aiempaa kokemusta ja ohjelman käyttö oli jonkun verran erilaista meille tutummasta solidworksista.

 Ohjelmasta meistä kokeneimmatkin piirtäjät olivat samaa mieltä, että ohjelmassa oli hyviäkin ominaisuuksia kuten hyvin määritetyt pikanäppäimet.
Slovakialaiset auttoivat meitä mielellään ja tuntuivat osaavan ohjelman jo melko hyvin. Kaikesta avusta huolimatta oli meillä erinäisiä ongelmia ja samojen virheiden teko tuotti pienimuotoista turhautumista itse kullakin.

Piirtämisen lisäksi koulun aikataulu oli meille kovin eriskummallinen, sillä taukoja oli hyvinkin tiuhaa tahtia ja ruokatauko oli aika lyhykäinen. Itse luokassa rankan työnteon ohella esimerkiksi Jere viihdytti slovakialaisia suomenkielen erikoisuuksilla.
"Kokko, kokoo koko kokko kokoon! Koko kokkoko? Koko kokko. Kokooko Kokko koko kokon? Kokko kokoo koko kokon."

Päivän edetessä lievää edistystä tapahtui itse kullakin ja saimme piirustukset valmiiksi. Varmastikkin päivä oli kaikille antoisa omalla tavallaan ja hyvää vaihtelua aikaisemmin pitkälti käveltyihin päiviin.
Koneella istuskelu koulun jälkeen ajoi aamuisen kaksikon myöskin kävelemään takaisin hotellille. Hotellille paluun jälkeen päivä sujui aika yleiseen tapaan kaupoissa käynnillä, kävelyllä ja korttipeleillä.

Yritysvierailuja

Kello 5.55 lähdimme pienellä ryhmällä lenkille. Oli hiukan kylmä mutta päivästä näytti muotoutuvan mitä mahtavin.

Aamupalan jälkeen lähdimme ensimmäistä kertaa omatoimisesti koululle Zvolenin busseja käyttäen. Pienen epäröinnin jälkeen valitsimme oikean linjan ja pääsimme perille ongelmitta.
Olimme paikalla hieman ajoissa, joten odottaessamme otimme valokuvia porukastamme koulun pääovien edessä.

Eipä aikaakaan kun lähdimme kohti päivämme ensimmäistä etappia, Mintalin ikkunatehdasta, jossa pääsimme tutustumaan ikkunankarmien ja isompienkin ikkunaelementtien valmistukseen.
Heti aulaan päästyämme kiinnitimme huomiomme kahteen oveen, joissa oli erikoiset koriste raidat. Yläkertaan mennessämme kävelimme tammirappusia pitkin neuvottelutilaan tutustumaan näytekappaleisiin ja yrityksen omistaja herra Mintal kertoi meille yrityksen vaiheista ja tuotteista. Tämän jälkeen jalkauduimme yrityksen varasto- ja tuotantotiloihin, näitä meille esitteli tehtaan tuotantopäällikkö. Pääsimme näkemään tuotanto-, pintakäsittely- ja kasaustilat. Meihin teki varsinkin vaikutuksen slovakialaisten ikkunoiden tapa aueta pitkittäissuunnassa. Kierroksen jälkeen kokoonnuimme yhteiskuvaan yrityksen edustalle, tämän jälkeen nousimme bussiin ja matkamme jatkui kohti seuraavaa kohdetta.

Saavuimme Banska Bystricáan hieman etuajassa, joten meillä oli aikaa silmäillä kaupunkia. Kiertelimme aukioita ja muistomerkkejä sekä nautiskelimme jäätelöstä auringonpaisteessa. Kävimme muun muassa tutustumassa toisen maailmansodan aikaisiin sotakoneisiin, sekä juutalaisvainoista muistuttaviin monumentteihin.

Banska Bystricán aukio.

Tämän jälkeen lähdimme kaikki kohti varsinaista tutustumiskohdettamme Úl'uvia, jossa valmistetaan ja opetetaan Slovakialaista perinnekäsityötä sekä soitinvalmistusta.

Perillä meitä odotti perinnekeskuksen työntekijät, jotka opastivat meitä heidän tiloissaan, sekä kertoivat Slovakialaisen käsityökulttuurin historiasta. Meille esiteltiin esimerkiksi Slovakialaista pitsin nypläystä, upeita savitöitä, rautalankateoksia sekä pieniä, upeita käsin tehtyjä puutöitä. Puutöitä oli aika isoja ja pieniä, ja niihin oli käsin kaiverrettuja hienoja kuvioita.
Käyntimme kruunasi paikallisen valmistajamestarin Michal Fil'on tiivis luento Slovakialaisen perinnesoittimen, fujaran, valmistuksesta, historiasta ja soittamisesta. Fil'o myös soitti ja lauloi meille kansanlauluja. Esitys oli aidon riemukas ja koskettava.

Ùl'uvissa vaalitaan käsityöperinteitä, joten moderneja työkaluja ei käytetä, vaan taltat, käsiporat ja hiomapaperit ovat koko prosessin ajan käytössä. Fujara on pitkä, huilumainen soitin jota soitetaan suukappaleeseen puhaltamalla eri voimakkuuksin sekä näppäilemällä kolmea varteen kaiverrettua ääniaukkoa. Fujaran ääni on vaikuttava, jotain poikkihuilun ja australialaisen didgeridoon väliltä, ja soittimen sävelkorkeuden määrittää sen koko. Koko ryhmä pääsi myös auttamaan yhden fujaran valmistamisessa sekä halutessaan soittamaan sitä. Soittamisen suhteen yleisön naiset olivat huomattavasti rohkeampia kuin herrasväki ja meiltä sujuikin äänen tuottaminen yllättävän hyvin!

Huiluttelun jälkeen suuntasimme koululle syömään ja ruoka maittoi vallan mainiosti pitkän aamun jälkeen. Koululta suuntasimme kolmanteen ja viimeiseen vierailukohteeseemme, joka oli Kronospan-levytehdas. Kronospan valmistaa puupohjaista levytavaraa, Zvolenin tehtaalla valmistuksessa on massiivipuisia levyjä sekä lastulevyä. Ensin Kronospanilla puimme turvaliivit niskaan ja seurasimme opastamme suuren tehdashalliin jossa valmistetaan massiivipuisia levyjä.
Tehdas oli moderni ja pitkälle automatisoitu. Halli oli tuotetun tavaran määrään nähden suhteellisen pieni sillä koneet eivät olleet kovinkaan suuria eikä niitä ollut kauhean suurta määrää. Oli melko uskomatonta kuinka nopeasti, helposti ja vaivattomasti koneet lähes itsekseen pienistä puupalikoista valmistivat isoja siistejä liimalevyjä. Varaston puolella ehkäpä kaikkien hämmästykseksi oli aivan törkeän uhkarohkea ja hurjan taitava trukkikuski joka kiisi ympäri varastoa.

Seuraavaksi vaihdoimme opasta ja siirryimme tehdasalueen toiselle puolelle jossa oli lastulevyn valmistuksen alkupiste. Ulkona josta aloitimme kierroksemme oli tosi kuuma ja pölyä oli ilmassa suuri määrä. Kävelimme suurien hakekasojen välistä hallille jonka sisällä oli suuri hakkuri joka kolmella suurella terällä silppuaa kasoittain puutavaraa. Seurasimme opastamme tuontantolinjaa pitkin ja hän kertoi meille sen toiminnasta. Pian saavuimme hyvin kuumaan hallinosaan (joka muistutti melkein saunaa) jossa valmistettiin urea-formaldehydiliimaa. Siitä eteenpäin linja jatkui eteenpäin suurena prässinä joka yhtenä "väkivaltaisena" prosessina puristi purun ja lastut ja sen sellaiset liiman kanssa yhdeksi levyksi. Kyseisen prässin luona oli myöskin aikamoinen katku johtuen luultavasti liiman ja kovan lämpötilan yhteistyöstä. seuraavassa hallissa valmiit levyt kulkeutuivat suurin kuljettimiin jotka muistuttivat siipiratasaluksien siipirattaita. Näitten kuljettimien toiselta puolelta aukeni jokseenkin kunnioitusta herättävän kokoinen varastohalli ja hallin takaa vielä ainakin yksi vielä suurempi varastohalli. Hallia edetessämme löysimme vielä valtaisan automaattisen laminaattiprässin. Oli hyvinkin huvittavaa kuinka pieneksi tunsi itsensä valtavien levypinojen keskellä, levyistä pisimmät olivat yli viisi metriä pitkiä ja niitäkin oli tuhansia ja tuhansia varastossa. Kaiken kaikkiaan reissu jättiläiskoneiden valtakuntaan sekä koko päivä ylipäätään oli ollut hyvin antoisa monella tapaa vierailuittemme osalta.

Ensimmäinen koulupäivä

Maanantai aamuna lähdimme jännittyneinä ja kylläisinä hotellilta kohti bussipysäkkiä. Hotellin ulkopuolella meitä oli vastassa Slovakialaisen yhteistyökoulumme englanninopettaja Božidara ja bussimme koululle lähti 8,15. Koululla meitä odotti vanha ja sokkeloinen mutta silti mukavan tuntuinen rakennuskompleksi.

Taideteoksia koululta.

 Aluksi koulun rehtori piti meille tervetuliaispuheen jonka Božidara tulkkasi englanniksi, tämän jälkeen lähdimme tutustumaan muuhun kouluun. Luokkia kierrellessämme huomasimme että teorialuokat/luokkahuoneet erosivat omistamme sisustukseltaan ja ominaistuoksultaan melko lailla. Törmäsimme myös lahdessa vierailleisiin slovakialaisiin opiskelijoihin, tutustuimme koulun ruokalaan ennen puutyösaleihin menoa. Saleihin päästyämme saimme pian huomata että siellä on paljon enemmän tilaa kuin omalla koulullamme. Kun astuimme konesaliin valahdimme kateudessa vihreäksi koska heillä oli paljon isommat höylät, sorvit ja lautashiomakoneet kuin meillä suomessa. Oli myöskin huomattavaa että meillä salpauksessa on sikäli uudempia/modernimpia työkoneita kuin täällä. Tutustumisen jälkeen menimme syömää koulun ruokalaan jossa oli ruokana friteerattuja juustopihvejä, kermaviilikastiketta ja paistettuja perunoita. Ruoan jälkeen lähdimme bussilla Božidaran johdolla kohti Zvolenin keskustaa.

Sieltä erkaannuimme pieniksi ryhmiksi ja lähdimme omille reiteillemme, toiset hotellille ja toiset kauppaan. Kun kaikki olivat paĺanneet hotellille osa alkoi pelata korttia ja osa kirjoitella tänne uutta blogipäivitystä. Illalla tytöt jäivät hotellille syömään ja pojat lähtivät syömään Altsohl nimiseen paikallisten suosimaan ravintolan perinteistä Slovakialaista ruokaa.

Taidekatsaus

Tänään, sunnuntai aamuna heräsimme ikkunoista sisään tulvivaan auringonvaloon. Aamu oli kaunis, mutta vähän viileä. Söimme hotellin ravintolassa herkullisen aamupalan ja yllätyimme, kun siellä oli eräs suomalainen naisopettaja, joka kertoi että hän menee oppilaidensa kanssa Zvolenin yliopistoon tutustumaan. Siirsimme myös kellomme kesäaikaan ja pelasimme porukalla korttia.
Puolelta päivin lähdimme kävelemään porukalla Zvolenin valoisia katuteitä pitkin vanhalle linnalle, mikä piti sisällään vanhaa, mutta todella upeaa taidetta, jotka kertoivat tarinoita menneistä tapahtumista.
Sisäänpääsy oli halpa ja oppaat olivat ystävällisiä. Kuvien ottamisesta piti maksaa pari euroa, ja vain yksi joukosta sai ottaa kuvia, päätimme että Eemeli ottaisi kuvat, ja kuviahan tulikin jos jonkunnäköistä.
Linnassa oli todella paljon pienistä tauluista isoihin seinän korkuisiin ja puoli seinää leveihin tauluihin, sekä siellä oli myös paljon veistoksia pikkuisista suuriin veistoksiin.
Linnan monista huoneista parhaiten jäi mieleen huone, jonka katto oli täytetty kymmenillä saman kokoisilla tauluilla, joissa oli ihmisten kuvia, jotka oli maalattu kauan sitten, kertoo Marianne.
Kun pitkän kierroksen jälkeen lähdimme pois linnalta, kävelimme eräälle puistolle, siellä oli pätkä junaradan kiskoa, minkä päällä oli vanhoja sotajunan vaunuja ja ne oli iso maalattu maastokuvioon.
Tämän jälkeen kävelimme kaupan kautta takaisin hotellille.
Hotellilla söimme ruuan, jonka jälkeen hengailimme huoneillamme, ja nyt menemme nukkumaan, huomenna on ensimmäinen koulupäivä, vähän jännittää.

Shoppailua ja blogailua

Lauantaiaamuna ylettömän kuorsauksen ja hyvin nukutun yön jälkeen valuimme kukin aamupalalle kuka milloinkin ja meistä reippaimmat olivat jo aamulenkkiä heittämässä.

Lyhyen ruokalevon jälkeen lähdimme opettajamme johdolla ottamaan haltuun paikallista kauppakeskusta Tescoa. Sinne oli matkaa järisyttävät muutaman sata metriä.
Kauppakeskuksella palloilimme rattoisat pari tuntia ja nautimme sikäli edullisista hinnoista ja mainiosta jäätelöstä.

Sieltä yleisön pyynnöstä laitoimme valioluokan suunnistajan Konstan kulkueen kärkeen ja kohteeksi yliopiston kautta Kauppamaahan. Tokikin ylivertaisesta alueen tuntemuksesta ja suuntavaistosta tunnettu Konsta vei porukan kivenheiton päähän kohteesta oli tavoite ylitsepääsemätön ja jouduimme loppumatkan menemään ryhmän vanhimpien johdolla.
Kauppamaassa ei varsinaisesti ollut mitään erikoista, tavallinen supermarkettihan se oli kuitenkin. Pitkän, aktiivisen ja väsyttävän retken päätteeksi otimme suomalaisittain paikalliselta "nakkikioskilta" patongit messiin ja talsimme hotelille lataamaan akkujamme.

Illalla ennen kuin lähdimme syömään vietimme sattuneista syistä mainitsemisen arvoiset melkein kolme tuntia blogia kirjoitellessa. meno oli tosiaan hyvin väsynyttä ja levotonta miltei kaikkien osalta. Syömäänkin pääsimme tosiaan vaikkakin hieman aiottua myöhemmin mutta joka tapauksessa väitettävästi ansaitusti. Syömään menimme KNAR-nimiseen ravintolaan nauttimaan pizzasta, pastasta ja muista vihreämmistä vaihtoehdoista. Illan lopuksi kävimme vielä lenkillä ja menimme nukkumaan.

1735 kilometria

Lähdimme matkaan Lahden Matkakeskukselta klo 5.15 aamulla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, josta lensimme Wieniin, Itävaltaan.

 

 

Wienissä vietimme hetken lentokentällä ihmetellen, kunnes löysimme sopivan jatkoyhteyden Slovakian Bratislavaan. Matka taittui näppärästi bussilla tunnissa. Bratislavassa meillä oli muutama tunti luppo-aikaa ja hajaannuimmekin melkein heti etsimään itsellemme mieluisia ruokapaikkoja ja tekemään muita ostoksia.

Henni, Marianne, Konsta, Joonas, (takana) Jere ja Eemeli 

 

Bratislavasta lähdimme bussilla kohti Zvolenia. Riemuksemme juutuimme aivan käsittämättömään ruuhkaan yli tunniksi, joten kolmen tunnin pituinen bussimatka venähti yli nelituntiseksi. Saavuttuamme kohteeseen olimme kaikki huojentuneita, väsyneitä, iloisia sekä nälkäisiä, emmekä malttaneet odottaa pääsyä hotelliin.

Hotellimme on aivan Zvolenin keskustassa, upeissa maisemissa sijaitseva, pieni ja viihtyisä Hotel Franko. Saimme respasta avainkortit kahden hengen huoneisiimme, veimme laukut ja nuuskimme hieman uusia kotejamme ennen kuin lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Onneksi opettajamme Mika oli vieraillut samassa kaupungissa aikaisemminkin ja osasi ohjata meidät mukavan rentoon ravintolaan.

Yhteisen kielen löytyminen henkilökunnan kanssa kesti hieman mutta lopulta saimme kaikki lautaset neniemme eteen ja pääsimme herkuttelemaan.


Tämän kaltaisia aterioita söimme

 Ruokailun jälkeen kello lähenteli jo iltayhdeksää. Oli turha suunnitella enää yhteistä iltaohjelmaa joten osa lähti kauppaan ruokaostoksille, osa suuntasi suoraan hotellille. Pitkän päivän päätteeksi uni maistui hyvin.

Pitkiä päiviä ja iloisia yllätyksiä

Matkan rahoituksen hoidimme pääasiallisesti oppilaslähtöisillä asiakastöillä. Töiden aiheet olivat vaihtelevia mutta kaksi suurta kokonaisuutta nousi ylitse muiden: Kulinaaritalon tuolien korjaus ja alihankintatyönä tehty rakennustarvikeprojekti.

Kulinaaritalon teemaksi nousi projektin äkillinen laajentuminen, sillä alun perin yksinkertainen projekti paisui kaksi päivää kestäneeksi kokonaisvaltaiseksi korjauspajaksi. Mutta senkin jätti varjoonsa meille kokonaisuudessaan määrätty rakennustarviketilaus.

Tämä kokonaisuus vaikutti melko helpolta ensimmäiseltä silmäykseltä, mutta tulimme pian huomaamaan kuinka väärässä olimme. Vastoinkäymiset muodostuivat arkipäiväisiksi ja saimme niitä melkoisen kasan niskaamme, aina sairaspäivistä kehnoihin piirustuskuviin, puhumattakaan ulkoverhoilulautojen uudelleen valmistamisesta, pienen mittavirheen takia.

Konsta liimaamassa

 

Marianne töissä

Kaikesta huolimatta selviydyimme vaikeuksista voittoon ja varsinkin Marianne näytti kykynsä ottaa kokonaisuus haltuun ja saada työt tehtyä. Työt rahoittivat matkamme niin että omavastuu osuus jäi oppilailta kokonaan pois. Lentoliput ovat jo tulostettu.

Yhteistyön synty

Matkan suunnittelu alkoi jo syyskuun puolella 2016, kun Salpauksen puusepiksi opiskeleville ilmoitettiin tulevasta reissusta. Ilmoittautujia oli useita, mutta matkaan lähtisi loppujenlopuksi vain kuusi opiskelijaa. Muutama kuukausi tämän jälkeen kuusi slovakialaista opiskelijaa (Adrian, Jakub, Erik, Vojto, Tomas, Simon) ja heidän opettajansa Božidara matkustivat Lahteen tutustumaan koulutuskeskuksemme tiloihin ja opetustapoihin. Opiskelijoille annettiin tehtäväksi opetella CNC-koneen ohjelmointia ja työstöä. Kahden viikon pituisen vierailun aikana he tekivät muun muassa leikkuulautoja, kelloja sekä omat nimikyltit. Työnteon ohella he pääsivät kokeilemaan suomalaista saunakulttuuria ja avantouintia. Reissuun lähtevän suomalaisporukan matkan tarkoitus olisi hyvin samankaltainen, opiskelua kansainvälisessä ympäristössä, uuteen kulttuuriin, kaupunkiin ja kielimaailmaan tutustuen.
Joulun jälkeen matkalaisiksi valikoituivat Jere, Eemeli, Marianne, Konsta, Henni sekä Joonas, jotka nyt vastaavat myös tämän blogin ylläpidosta matkan aikana. Mukana on myös lehtori Mika.