Going to home

Perjantainen aamu lähti hiukan aikaisemmi käyntiin, koska yhdellä meistä oli vielä hieman pakattavaa. Aamupalalle juoksentelimme taas omaan tahtiin, jossa oli ehkä hiukan haikea meininki lähdön takia.
Koululle menemisen suoritimme linja-autolla, koska ulkona satoi hieman vettä ja oli todella kylmä verrattuna muihin aamuihin. Koululla meitä odotti puheita eri opettajilta ja rehtorilta, ja tietysti kauhea määrä lahjoja. Puheiden jälkeen menimme keräämään jakkaroidemme osat työsalista ja suojaimet taukotilasta laukkuihimme. Saimme kyydin Hotel Frankoon koululta kymmenen aikoihin. Rupesimme vielä tekemään viimeisiä pakkauksia, mutta ilman ongelmiahan ei voi ikinä selvitä. Kun punnitsimme laukkumme respasta lainatulla puntarilla huomasimme, että laukkumme ovat ylipainoisia emmekä halua maksaa ylimääräistä ylipainosta. Hetken mietinnän jälkeen otimme kaikki laukut aulaan vierekkäin ja rupesimme jakamaan tavaroita niin että kenenkään laukku ei menisi yli rajan. Saimme tavarat jaettua onneksemme. Pelailimme vielä hetken korttia, koska meillä oli hetki aikaan ennen yhtätoista jolloin piti huoneet palauttaa.

Palautettuamme huoneet rupesimme kävelemään linja-autoasemaa kohti, sinne päästyämme osa meistä kävi hakemassa Lidlistä matka eväitä.

Bussi matka Bratislavaan meni melkein kaikilla nukkuen, joka nopeutti matkaa todella paljon.

Bratislavassa odottelimme noin tunnin seuraavaa bussia, joka veisi meidät Wieniin. Tunti meni nopeasti syöden ja juoden, jotain pientä. Matka Wieniin oli todella hieno jälleen kerran, maisemat siellä ovat todella kauniit ja ihailimme tuulivoimaloita matkalla, joita oli varmaan 100. Wienin lentokentällä veimme laukut pois ja menimme turva tarkastuksen läpi. Meillä oli jonkin verran aikaa ja nälkä alkoi olemaan, joten menimme syömään yhteen ravintolaan josta löytyi tulisia ruokia seisovastapöydästä. Ruoka oli todella hyvää. Vielä oli hetki aikaa, joten kiertelimme kentällä hetken ja sitten menimme koneeseen, jossa hämmästyimme kun lentoemännät sanoivat tervetuloa ja moi koska olin niin outoa kuulla suomea muitten suusta. Lennon aikana näimme todella kivoja värimaailmoja auringon tekemänä.

Pienen töyssytyksen jälkeen olimmekin jo Suomessa. Olimme sen verran myöhässä aikataulusta, että emme kerenneet ensimmäiseen Lahteen menevään bussiin. Seuraava lähti 00.15, jolla pääsimme mukavasti Lahteen jossa jo jokaisen kyydit eteenpäin odottivat. Purimme vielä vähän tavaroita koska sekoitimme tavaroitamme toistemme laukkuihin, niin jokainen sai omansa ja lähdimme kotejamme kohti.

Jäämme odottamaan seuraavaa kertaa innolla. Kiitos kaikille mukana olleille, huoltajille ja kaikille muille tukijoille.   

Sietko dobré musi skončiť - Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Viimeinen täysi päivä alkoi tänään 5:45. Tihkusade maalasi jo alkaneita haikeita tunnelmia hotellihuoneidemme ikkunoihin ja aamu näytti muutenkin hieman alakuloiselta.


Aamulenkillekin lähti vain yksi, mutta taas rutiiniksi muodostuneella aamupalalla kohtasimme kaikki. Vaikka lukujärjestyksemme näytti kovin tyhjältä, piti päivään saada mahtumaan kaikki viimeiset askareet ja rästiin jääneet tehtävät.
Aloitimme aamulla jakkaroiden viimeisen pintakäsittelyn, kunnes meidät tultiin hakemaan koulun auditorioon kuuntelemaan oppilaiden esitelmiä. Olimme hieman hämmentyneitä aluksi, sillä emme tienneet mikä meidän tehtävämme oli suomalaisina, slovakialaisten esitysten yleisönä. Syy valkeni kolmannen esityksen kohdalla, jonka aiheena oli suomalainen palju. Esitelmöijä ei englantia puhunut ja kääntäjilläkin loppuivat sanat kun alettiin puimaan paljun historiaa, valmistusta ja käyttöä.
Esitys oli viihdyttävä, joskin vaikea seurata. Tämän jälkeen palasimme paikalliseen penkkisaliin viimeistelemään omat työmme.
Kauaa ei siinäkään mennyt ja huomasimme olevamme hieman toimettomia. Aika kului verkkaisesti paikallisten oppilaiden kanssa keskustellessa ja yhteiskuvaa odotellessa. Koulun kuvaaja saapui siihen meidän kanssa odottelemaan ja kuvaamaan ajantappoamme.
"The" Mikan saavuttua paikalle asiantuntijavaihtokahvihetken jälkeen, otimme yhteiskuvat ja siirryimme meille suunnatun taukotilan vieressä olleeseen auditorioon esittelemään Salpaukselle tuttua tietokoneavusteista puuntyöstöä. Varsinkin heidän puupuolensa pääopettaja Stanislav Bačík oli kovin otettu, kun teimme hänelle ohjelman nimikirjaillusta Peugeot-logosta.
Esittelyn jälkeen jokainen sai lahjakassin, joka sisälsi kuvitetun mukin ja omenan muotoisen telineen.
Koulun jälkeen pari meistä pääsi ajelemaan n. 40 kilometrin päässä olevalle vuorelle joka nousi jopa 987 metriä merenpinnan yläpuolelle.
Mikäli olisi ollut kirkkaampi sää, olisimme kuulemma nähneet Wieniin asti, mutta joka tapauksessa näkymät olivat henkeä salpaavat.

Viimeinen etappi ennen Zvolenia oli Banska Bystricán toripäivä ja kiertely paikallisissa
pikkukaupoissa

Zvoleniin päästyämme oli aika levähtää hiukan ja alkaa metsästämään viimeisiä tuliaisia ja saalis oli kyllä huomattava.

Varikkoreissun jälkeen jatkoimme matkan alkujuurille hotellistamme Frankosta Altsohliin, ravintolaan josta otimme ensimmäisen ateriamme 24.3. perjantaina. Viisi meistä ilmaantui paikalle nauttimaan slaavilaisesta makunautinnosta, jonka ääressä vietimme n. 2 tuntia.

Kaiken kokemamme jälkeen huomisesta voi muodostua melkoisen vaikea päivä. Tänään on lopun alku ja voimme vai toivoa, että täällä nauttimamme kesäsää on jo päässyt Suomeenkin asti...

Olen varma, että kun pyörät koskettavat Helsinki-Vantaan kiitotietä, ainakin allekirjoittaneelle iskee koti-ikävä.

Tänään aamulla heräsimme kaikki jälleen kerran ja suureksi yllätykseksi menimme myöskin aamupalalle jälleen kerran. Sen jälkeen menimme kouluun bussilla ja joimme koululla aamukahvit. Koululla olimme jo ehtineet vaihtaa työvaatteet päällemme, kun meille kerrottiin, että niitä ei tänään tarvita, jotenka vaatteet tuli vaihdettu kahdesti. Tänään koulussa emme olleetkaan työsalissa, vaan olimme jossain luultavimmin kuvataiteen luokassa. Päivän ohjelma piti sisällään pyrografiaa, elikkä toisin sanoen piirsimme polttokynällä jakkaroittemme istuinlevyihin kuvioita.

Homma lähti käyntiin siitä, että valittiin valmiista kuvioista mitä itse kukin halusi tehdä jakkaraansa.
Sen jälkeen niiden kokoa piti muuttaa Photoshopilla ja tulostaa. Tulostetuilla kuvilla piirsimme kuvion jakkaraan siten, että teippasimme kuvan ja jonkun mysteerisen mustan paperin, joka jätti jäljen, kun sen toiselle puolelle piirsi istuimen pintaan.

Tämän jälkeen poltimme ääriviivoja myöten polttokynällä kuviot. Itse kuvion piirtäminen ei ollut haaste eikä mikään, mutta sen polttaminen oli kärsivällisyyttä vaativaa hyvin suuressa määrin.

Työ oli sikäli mielekästä ja lopputulokseen sai olla kyllä tyytyväinen itse kukin, sillä kaikilla näytti olevan komeita istuimia.

Vähän ruokailun jälkeen kaikki olivat valmiita kuvioittensa kanssa ja vuorossa oli viimeistely eli hionta ja öljyäminen. Tänään laitoimme ensimmäisen kerroksen öljyä jakkaroitten pintaan.
Koulupäivä tänään olikin sillä taputeltu. Juuri kun menimme hakemaan tavaroitamme ja olimme lähdössä bussille, niin alkoikin satamaan aivan urakalla. Virkistävän sateen kastelemina menimme takaisin hotellille ja hieman saapumisemme jälkeen sade totta kai lakkasi.

Pian osa pojista lähti käymään kaupassa ja Konsta osti vihdoin ja viimein kengät joita hän oli kuolannut jo melko pitkään.

Huipulla tuulee

Tiistai aamuna oli taas aikainen herätys. Lähdimme kouluun, jossa meitä odotti puolivalmiit jakkrt (=kuten Slovakialaiset ystävämme niitä kutsuvat). Jatkoimme käsityötaitojemme hiomista ja yksitellen jakkarat alkoivat valmistua. Osa meistä sai tehtyä jopa kaksi. Olimme kaikki iloisia saadessamme projektin päätökseen ja valmiin tuotteen silmiemme eteen.

Kellon ollessa kaksitoista, lähdimme koulun ruokalaan syömään. Ruoka oli jälleen kerran hyvin maittavaa, osa oppilaista söi kalaa, ja osa leipää ja kastiketta.

Syötyämme, menimme opettajainhuoneeseen hakemaan reppuihimme evästä (leipää, makkaraa, mineraalivettä ja paprikaa sekä sipulia) päivän reissuamme varten. Reissuun lähti meidän lahtelaisten lisäksi kaksi koulun opettajaa ja viisi oppilasta, joista kolme oli jo entuudestaan tuttuja, mutta kahteen uuteen kaveriin tutustuimme nopeasti.
Reissumme oli kävellä yhden Zvolenin kukkulan huipulle, jonne matkaa oli noin 600 metriä, ja kävely kesti noin kolmen vartin verran. Matka oli ylös oli rankka, sillä ilma oli hyvin lämmin ja kukkulan metsäiset polut olivat jyrkkiä ja täynnä lehtiä, kiviä sekä puiden juuria.
Kun saavuimme Konstan, Hennin ja Eemelin johdolla erääseen kukkulan korkeaan kohtaan, jossa oli tasaista pysähdyimme juomaan, hengähtämään ja odottamaan muiden saapumista paikalle.

Siinä tovin hengähdettyä Henni sekä Marianne lähtivät kävelemään kukkulan korkeimpaan kohtaan. Sinne ei hengähdyspaikalta ollut kuin ehkä sadan metrin  nousu,  mutta sekin kesti melkein kymmen minuuttia. Kun tytöt olivat huipulla, he saivat levätä noin vartin rauhassa, ennen kuin muut saapuivat sinne. Huipulla oli ihanan tuulista.

Kaikkien vihdoin ollessa huipulla, sytytimme nuotion sekä purimme eväät penkille ja aloimme paistaa makkaroita ja paprikoita.

Aikamme syötyä, Mika oli laittanut Mölkky-pelin valmiiksi, jaoimme joukkueet, kerroimme säännöt ja aloimme pelata harjoituskierrosta siitä.

Kun harjoituskierros oli loppu, Bozidara sanoi, että täytyy lähteä kukkulalta, sillä ukkonen ja sade oli tulossa kohti.
Lähdimme kävelemään alas ja kuljimme mineraalivesi-lähteen kautta takaisin autoille. Pääsimme takaisin hotellille opettajien ja yhden oppilaan kyydillä.

Huh, mikä päivä! Rankkaa, mutta kivaa.
Nyt väsyttää ja jalat ovat kipeät, saa nähdä miten pääsee huomenna sängystä ylös. Jos pääsee..
Mutta nyt nukkumaa!

Pelkkää lovee

Maanantai on aina vaan niin maanantai. Väsyttää viikonlopun jäljiltä ja aamuherätys on pelkkää tuskaa. Revittyämme itsemme ylös sängyistä suuntasimme kymmenettä kertaa hotelli Frankon aamiaistarjoilulle ja tankkasimme vatsamme täyteen koulupäivää varten. Meillä oli vielä vuokraamamme auto pihassa, joten Mikki heitti meidät skoleen, ennekuin lähti sitä palauttamaan.

Meillä on koulussa käytössämme yksi opettajainhuone, jossa keittelemme kahveja ja viljelemme huonoa huumoriamme taukojen aikana. Aloitimme päivän tuttuun tapaan aamukahvein, jonka jälkeen siirryimme työhuoneeseen jatkamaan jakkaroiden rakentamista. Opettajamme Mr Holec selitti meille päivän tehtävät, tulisimme muokkaamaan jalkoja oikeaan muotoonsa. Ideana oli tehdä vastaliitokset jalkoihin ja istuinlevyyn, sekä jalkojen väliseen tukipalikkaan pelkkiä käsityökaluja käyttäen.

Päivä kului sutjakkaasti sahaa, talttaa ja vasaraa käytellessä, sekä viilalla ja hiomapaperilla muotoillen. Päivä oli pitkä ja fyysinen, mutta työntouhussa sitä tuskin huomasikaan! Kolmelta sitten pääsimme lähtemään takaisin hotellia kohti. Lepäsimme hetken hotellilla jonka jälkeen lähdimme jälleen ruokapaikan metsästykseen pienemmissä porukoissa. Tytöt kävivät ensin kahvilla kerrostalon katolla sijaitsevassa City Kafféssa, jonka jälkeen lähtivät testaamaan kauppakeskuksesta löytyvää Aasialaista ravintolaa. Ruoka oli ihan jeba, mut siit ei hirveesti täyttyny peba. Söimme tofua ja udon-nuudeleita. Pojat kävivät syömässä perinteistä haluskýä  sekä makkaraa(kloba`sa).

Ei siitä sen enempää, Ďakujem.

Roadtrip

Sunnuntaiaamuna heräsimme tavalliseen tapaan aamupalalle, mutta tänään oli tapahtunut jotain kummallista sillä Konsta ja Joonas olivat siellä ennen muuta porukkaa. Aamupalan jälkeen pakkasimme vielä viimeiset tavarat, joita uskoimme tarvitsevamme päivän aikana. Respan vieressä meitä odotti kahdeksalle hengelle rekisteröity Volkswagen Caravelle, jolla lähtisimme koko päiväksi roadtripille.











Kun muut nousivat autoon, Mika ja Jere lähtivät hakemaan vielä navigaattoria autovuokraamosta, jotta löytäisimme varmasti kaikkiin kohteisiimme.
Matkaan päästyämme suuntasimme mukavan näköistä pikkutietä Banska Belaan, missä kävelimme hienoja holvitettuja portaita pitkin kauniisen kirkkoon.

Banska Belasta suuntasimme auton nokan kohti Banska Stavnican kylässä sijaitsevaa Horaý Kostolin kirkkoa, joka sijaitsi aivan hillittömän kukkulan päällä.







Jätimme auton parkkipaikalle ja lähdimme talsimaan kohti kirkkoa. Marianne ja Henni jäivät tekemään aurinkotervehdyksiä yhden kummun päälle jonka halki kirkolle vievä polku meni, sillä välin kun muut kiipesivät kirkonmäelle. Aluksi matka vaikutti melko helpolta, mutta äkkiä ainakin allekirjoittaneelle selvisi, että siitä tulisi rankka urheilusuoritus. Lopulta huipulle päästiin ja totesimme kaikki, että se oli vaivan arvoista, maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita.


Huipulta kuvat räpsittyämme lähdimme kävelemään varovasti huipulta alaspäin jyrkkää alamäkeä. Autolle päästyämme jatkoimme matkaa upeita pikkuteitä pitkin kohti Bojnicen linnaa.
Vaikka matkan maisemat olivat sanoinkuvaamattomia, niin ei Bojnicen linna jäänyt niiden varjoon.

Melkein täysin ehjänä säilynyt linna jossa olivat mukana kaikki keskiaikaisen yhteisön tarvitsemat rakennukset: hevostallit, taverna, vartiotornit ja parakit. Vanhat puolustuksetkin olivat vielä kasassa muurien ja vallihaudan muodossa.



Vallihaudan vesissä uiskentelivat pikkukalojen lisäksi muutama 5-kiloinen ja yksi joutsen. Erinäisiä tunteita joukossamme herätti yksinäinen turkoosin värinen Crocs-kenkä, joka virui vallihaudan veden juurella ja mahdollinen tarina sen takana.





Matkaan tarttui Bojnicesta muutama matkamuisto ja ne mukana Caravelimme lähti purhjehtimaan pitkin seuraavia maanteitä kohti Oravský Podzámokia.
Kun olimme Orava-linnan juurella, lähdimme kävelemään kivitietä pitkin linnan pihalle.

Linna sijaitsi suht' korkean kukkulan päällä, mutta kävely ylös ei kestänyt kuin noin viisi minuuttia. Linnan pihalla huomasimme, että linna oli suljettu.. Jäimme kuitenkin siihen pihalle ottamaan muutamat kuvat, jonka jälkeen käpyttelimme takaisin autollemme.
Orava-linnan jälkeen menimme Kalameny-nimisen kylän läpi katsomaan vuoren sisältä pulppuavaa mineraalivesilähdettä.

Korkean kukkulan kupeessa oli pikkuinen lampi, johon virtasi vesi maan sisästä. Lampi oli raudasta punainen sekä tuoksui ruosteiselta ja info-taulusta kävi ilmi että maan kerroksista suodattuu veteen myös kalsiumia, magnesiumia sekä rikkiä. Näitä samoja luonnonlähteitä löytyy ympäri pohjoista Slovakiaa.


Osa meistä oli varautunut uikkarein ja pyyhkein, kaikki eivät olleet olleet niin kauaskatseisia. Kävimme kuitenkin kaikki, Eemeliä lukuun ottamatta, kastautumassa lämpimässä vedessä. Vettä oli noin (Jeren) polveen asti, joten emme päässeet esittelemään pellehyppytaitojamme, mutta kuumassa autossa istuskelun jälkeen kastautuminen tuntui mahtavalta!


















Pulikoituamme tarpeeksi, oli aika hypätä taas autoon ja suunnata kohti väliaikaiskotiamme, Zvolenia. Matka sujui oikein mukavasti upeita vuoristoteitä pitkin huristellen ja enemmän tai vähemmän järkeviä juttuja kertoen.



Mainitsemisen arvoista retkellämme oli myös loistelias roadtrip- musiikki, jota paikalliselta kanavalta valikoitui. Sieltä päivänaikana soi kaikille tuttuja "ei ihan uusia" raskaan musiikin klassikkoja. Viimeisellä lenkillä alkoi autossamme jo laulukin soimaan.

Kuntosalin valloitus

Tänään Joonas ja minä heräsimme tarkalleen kello 6.30 herätyskellon aina yhtä ärsyttävään ääneen. Itse unen pöpperöisenä yritin avata silmiäni luullen, että oli jo aika aamupalalle. Ennen juuri minkäänlaista ajatuksen  alkuakaan kuulin kuitenkin Joonaksen koomiset sanat: "Konsta älä herää vielä, mä laitan tunnin lisää herätykseen". Meidän herätyskello oli siis tunnin liian aikaisessa suureksi pettymykseksemme. Aamun ainoaksi pettymykseksi se ei jäänyt, sillä meidän pönttömme ei suostunut vetämään. Tähän vielä kirsikaksi kakun päälle oli Joonaksella pakki sekaisin ja jouduttiin lainaamaan muiden vessoja.

Aamua edeltävien harmillisten tapahtumien jälkeen päivä sujui melko mallikkaasti uusia korttipelejä Jeren johdolla opetellen. Kasino-pelin johdolla meille selvisi, että yksinkertainenkin matematiikka voi olla erittäin haastavaa. Runsaan kortinpeluun jälkeen oli suuntana Lidl ja tehtävänä pullojen palautus. Paikan päällä huomasimme, että pullonpalautukseen ei voinut muuta palauttaa kuin lasipulloja, joten omiamme kutsui roskakori. Kauppareissussa ei ollut muuta tavallisesta poikkeavaa ja sieltä palailtiin hotellille.

Lyhyen levon jälkeen minä (Konsta) ja Eemeli lähdimme kaupungille hattuostoksille, mutta eihän jo tutun kauppakeskuksen lisäksi mikään asiallinen kauppa ollut auki, mistä lippiksiä olisi löytynyt. Oli sikäli raastava pettymys kävellä ympäri kylää vain huomatakseen, että mikään paikka ei ole auki. Istahdimme näin ollen aukion penkille nauttimaan auringosta ja mainiosta melkein kesäsäästä. Eemeli sai lyhyen hetken päästä viestin "katsokaa ylös". Emme heti kuitenkaan jaksaneet kääntää päätämme, mutta hetken päästä Eemeli huomasi kaksi ukkoa heiluttamassa talon katolta. Ne olivatkin kuitenkin vain Mika ja Jere city cafessa. Liityimme näiden Katto Kassisten seuraan ottamaan aurinkoa ja juomaan limua kattokahvilaan.

Konsta ja Jere

Siellä istuimme Eemelin kanssa vielä hetken Jeren ja Mikan lähdettyä, rentouduttuamme vielä hitusen lähdimme hotellille valmistautumaan tulevaan koitokseen.

Varsinainen koitos oli tosiaan minulla ja Eemelillä edessä; nimittäin Slovakialaisten kuntosalien valloitus melkein suurilla lihaksillamme. Coca Cola kourassa lähdimme kohti ensimmäistä salia, mutta siihen emme olleet alkuunkaan tyytyväisiä, joten päätimme suunnata kohti seuraavaa paikkaa. Toisen salin nimi oli sikäli koominen, sen suomenkielisen merkityksen vuoksi, paikan nimihän oli siis Molo gym. Hien, ähinän ja puhinan jälkeen olimme hyvin puhki ja melko nestehukkaisia, sillä meillähän ei ollut juomista mukana kuin puolikas pullollinen vettä. Kaupan kautta palasimme hotellille.

Tähän mennessä oli Joonaskin onnekseen selvinnyt löysästä vatsastaan. Lähdin hänen seurakseen  kauppaan. Tämän reissun jälkeen pelasimme vielä vähän lisää korttia ja liukenimme siitä koko porukalla syömään.

Ilta alkoi olla sitten jo paketissa ja tytöt lähtivätkin melkein heti nukkumaan, mutta me jäimme äijien kanssa kirjoittamaan tämän blogin. Nyt on meidänkin aika lähteä höyhensaarille.

Ei nää puhukkaan englantia

Perjantaina heräsimme aamu varhain herätyskellojemme soittoon. Taas oli valmistauduttava uuteen päivään ja uusiin haasteisiin koulussa. Maittavan aamiaisen jälkeen lähdimme bussilla koulua kohti. Lukujärjestykseen oli merkitty täysi päivä työpajalla, joten olimme hieman jännittyneitä. Aloimme heti aamusta rassaamaan puuta. Opettajamme oli helpottanut urakkaamme säätämällä työstökoneisiin oikeat asetteet. Opetus sujui jouhevasti kielimuurista huolimatta. Puualan opiskelija Adam tulkkasi oppitunteja erittäin sujuvasti, mikä helpotti työskentelyä. 

Saimme päivän aikana tehtyä jakkaroiden jalkoihin muodon, sekä kannen reiät ja pyöristykset valmiiksi.

Osa meistä pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan kuviosahaa sekä yläjyrsintä. Se oli helppoa ja kivaa puuhaa, mutta laitteet painoivat aika paljon.

Päivä kului sutjakkaasti, sillä koko ajan oli tekemistä emmekä kerenneet tylsistymään. Ruoaksi meille tarjoiltiin pannukakkuja kermavaahdolla ja banaanilla tai vaihtoehtoisesti risottoa ketshubilla. Henni sai salaattia. Oli myös omenaa ja tofenaa. Kauniissa vartaassa olivat.

Päivän päätyttyä Jere ja Eemeli matkasivat tulkkimme Adamin kyydissä Banska Bystricaan, jonne loputkin ryhmästämme suuntasi paria tuntia myöhemmin. Bussilla mentiin. Kun kaikki olivat perillä suuntasimme etsimään ruokaa, luonnollisesti. Kun olimme saaneet vatsamme täyteen (paitsi Henni), erkanimme pienempiin ryhmiin tutkimaan suuren suurta kauppakeskusta ja tekemään ihania löytöjä.

Mukaan tarttui muun muassa kenkiä, tuliaisia sekä vaatteita. Keli oli vallan ihastuttava koko päivän ajan ja vielä illallakin kiertelimme kaupunkia t-paidoissamme.

Hämärä laskeutui ja lähdimme matkustamaan takaisin Zvolenia kohti.

Banska Bystricassa jouduimme jonkin sortin cruising-ruuhkaan johon bussikuskimme kyllästyi oikein olan takaa, ja päätti heittää kapealla kadunpätkällä U-käännöksen. Sepäs vasta oli jotakin. Bussin tultua Zvoleniin kävelimme takaisin hotellille ja jakauduimme omiin huoneisiimme. Iltapisujen ja -kisujen jälkeen kävimme tyytyväisinä tutimaan. Päivä oli ollut pitkä. Pär pär.

Työt alkoivat pikkuhiljaa

Torstai alkoi tavalliseen tapaansa kun Mika, Jere ja Eemeli lähtivät aamulenkille. Ryhmämme kerääntyi pikkuhiljaa aamupalalle ja siitä osa meni koululle linja-autolla ja kaksi reipasta käveli koululle.

Koululla menimme pukkariin vaihtamaan työvaatteet päälle ja menimme tutustumaan koulun oppilaaseen Adamiin joka ohjasi meitä työsalissa ja toimi meille tulkkina, koska opettaja Holec ei puhunut englantia.
Aluksi menimme penkkisaliin katsomaan piirustuksia jakkaraa varten ja tutkimaan malli jakkaraa. Siinä Holecia odotellessa Jere kertoi suomen koulutusjärjestelmästä Adamille ja puhuimme niitä näitä kunnes Holec tuli paikalle.
Jokainen otti muutaman kuusi lankun pätkän ja siirryimme työsalin puolelle. Aloitimme oikohöyläämällä lankut, siinä samalla opettelimme käyttämään työntökapulaa oikohöylällä ja höylän jarrua koska poljin oli siinä jalan ulottuvilla ja se oli niin herkkä että kone meinasi aina sammua jos jalka hipaisikin jarrupolkimeen.

 Onnistunutta oikohöyläystä seurasi tasohöyläys, joka olikin hieman isompi kone. Holec ja Adam neuvoivat miten kone käynnistyy ja korkeudensäädöt jne. Yritimme saada selville että paljonko tasohöylällä voi ottaa kerralla mutta emme ikinä saaneet sitä selville, mutta paljon otimme kerralla. Mikäänhän ei voi mennä kuin elokuvissa sillä työsalissa oli niin huono imujärjestelmä että tasohöylä meni aina tukkoon ja muutenkin heitti purua ulos koneesta. Jouduimme aina välillä putsaamaan höylän erillisellä imurilla siten pystyimme höyläämään kaikki lankut.

Menimme halkaisuhommiin sirkkelille johon jouduimme vaihtamaan heti terän mutta muuten kaikki sujui ongelmitta. Ohkaiset kapulat viimeistelimme tasohöylällä sirkkelin jäljiltä ja leveämmät viimeistelimme oikohöylällä joka kummastutti meitä hieman.

Siirryimme taas sirkkelille jolla rupesimme pätkimään lankkuja oikean mittaisiksi. Ongelmia oli taas hieman kielen kanssa kun Holec yritti kertoa meille jotain mutta selvisimme kuitenkin ihan kunnialla. Sahailimme palikoita vuorotellen jotta jokainen pääsisi tekemään jotain.

Sitten alkoi pieni siivoaminen ja laitoimme palikat muutamaan nippuun ja puristimella kiinni pöytään jotta eivät vääntyilisi. Tämän jälkeen päivämme oli täynnä joten lähdimme jonottamaan ruokailuun jossa olikin hiukan pitkät jonot. Onneksemme Adam näki että jonotimme ruokalaan ja tuli sanomaan että suomalaisille on pöytä katettu eli peremmälle vain. Kukin söi enemmän tai vähemmän ja kaksi reipasta Eemeli ja Jere lähti syötyään kävelemään hotellille.

Jeren kanssa suunnittelimme matkalla että voisimme tehdä retken Banska Bystricaan kahdestaan. Hotellille päästyämme kysyimme respasta bussiaikatauluja sinne ja takaisin. Kysyimme myös Mikalta reissuumme luvan ja saimme juuri oikean vastauksen joten lähdimme kohti Zvolenin bussiasemaa. Löysimme oikean bussin ja hienoja maisemia katsellessa pääsimme perille nopeasti. Suuntasimme ensin Europa shopping centteriin joka oli todella iso kauppakeskus.

 Kiertelimme ja kaartelimme sielä eri kauppoja. meillä menikin sielä melkein koko aika eli emme paljon muualle ehtineet. Kun olimme lähdössä ostarilta huomasimme että siihen aukeaa jokin vaateliike jota jäimme sitten kiertelemään. Saimme -30% alennuslappuset joten tulihan sieltä osteltua kaiken näköistä.

Meillä oli vielä hetki aikaa joten menimme Banska Bystrican aukiolle katsomaan Army shop liikettä. Katselimme ensin että sielä olisi kuulapyssyjä myynnissä koska hinnat oli niin alhaisia mutta sitten myyjä antoi Jerelle käteen aidon Uzin, jolloin huomasimme että aseet ei ehkä kuitenkaan ole kuulapyssyjä.
Hetken katselun jälkeen lähdimme linja-autolla takaisin Zvoleniin. Hotellille päästyämme Jere lähti tekemään jotain paperi töitä ja Eemeli jäi pelaamaan korttia Konstan ja Joonaksen kanssa. Ilta meni nopeasti korttia pelaillen mutta syömäänkin piti lähteä joten menimme kolmistaan Knarriin pitsalle/hampurilaiselle. Syötyämme menimme hotellille oleskelemaan vielä hetkeksi ja sitten alkoi silmät menemään kiinni joten menimme nukkumaan.

TurboCADia ja uusia tuttavuuksia

Keskiviikko aamuna tavalliseen tapaan heräsimme, söimme aamupalaa ja lähdimme bussilla koululle kahta rohkeaa miestä lukuun ottamatta, jotka kävelivät kouluun.

Koulussa oli tehtävänä oppia käyttämään meille vierasta TurboCAD-mallinnusohjelmaa. Kaikille meistä suomalaisista jaettiin slovakialainen pari jonka tehtävänä olisi tulkata ohjelmaa meidän helpotukseksemme.
Homma lähti käyntiin ohjelmia availlessa ja nimilappuja tehdessä. Aluksi meille jaettiin paperit, jossa oli geometrinen kuvio joka meidän piti itse tietokoneella piirtää.

 Sen jälkeen aloimme piirtää jakkaroita, joita alamme tällä viikolla rakentamaan.
Edeltä mainitun harjoittelukuvion antamilla eväillä piti siis saada jakkaran piirustukset kokoon, ohjelma oli aluksi sikäli haastava ainakin suurimalle osalle meistä koska osalla ei ole aiempaa kokemusta ja ohjelman käyttö oli jonkun verran erilaista meille tutummasta solidworksista.

 Ohjelmasta meistä kokeneimmatkin piirtäjät olivat samaa mieltä, että ohjelmassa oli hyviäkin ominaisuuksia kuten hyvin määritetyt pikanäppäimet.
Slovakialaiset auttoivat meitä mielellään ja tuntuivat osaavan ohjelman jo melko hyvin. Kaikesta avusta huolimatta oli meillä erinäisiä ongelmia ja samojen virheiden teko tuotti pienimuotoista turhautumista itse kullakin.

Piirtämisen lisäksi koulun aikataulu oli meille kovin eriskummallinen, sillä taukoja oli hyvinkin tiuhaa tahtia ja ruokatauko oli aika lyhykäinen. Itse luokassa rankan työnteon ohella esimerkiksi Jere viihdytti slovakialaisia suomenkielen erikoisuuksilla.
"Kokko, kokoo koko kokko kokoon! Koko kokkoko? Koko kokko. Kokooko Kokko koko kokon? Kokko kokoo koko kokon."

Päivän edetessä lievää edistystä tapahtui itse kullakin ja saimme piirustukset valmiiksi. Varmastikkin päivä oli kaikille antoisa omalla tavallaan ja hyvää vaihtelua aikaisemmin pitkälti käveltyihin päiviin.
Koneella istuskelu koulun jälkeen ajoi aamuisen kaksikon myöskin kävelemään takaisin hotellille. Hotellille paluun jälkeen päivä sujui aika yleiseen tapaan kaupoissa käynnillä, kävelyllä ja korttipeleillä.

Yritysvierailuja

Kello 5.55 lähdimme pienellä ryhmällä lenkille. Oli hiukan kylmä mutta päivästä näytti muotoutuvan mitä mahtavin.

Aamupalan jälkeen lähdimme ensimmäistä kertaa omatoimisesti koululle Zvolenin busseja käyttäen. Pienen epäröinnin jälkeen valitsimme oikean linjan ja pääsimme perille ongelmitta.
Olimme paikalla hieman ajoissa, joten odottaessamme otimme valokuvia porukastamme koulun pääovien edessä.

Eipä aikaakaan kun lähdimme kohti päivämme ensimmäistä etappia, Mintalin ikkunatehdasta, jossa pääsimme tutustumaan ikkunankarmien ja isompienkin ikkunaelementtien valmistukseen.
Heti aulaan päästyämme kiinnitimme huomiomme kahteen oveen, joissa oli erikoiset koriste raidat. Yläkertaan mennessämme kävelimme tammirappusia pitkin neuvottelutilaan tutustumaan näytekappaleisiin ja yrityksen omistaja herra Mintal kertoi meille yrityksen vaiheista ja tuotteista. Tämän jälkeen jalkauduimme yrityksen varasto- ja tuotantotiloihin, näitä meille esitteli tehtaan tuotantopäällikkö. Pääsimme näkemään tuotanto-, pintakäsittely- ja kasaustilat. Meihin teki varsinkin vaikutuksen slovakialaisten ikkunoiden tapa aueta pitkittäissuunnassa. Kierroksen jälkeen kokoonnuimme yhteiskuvaan yrityksen edustalle, tämän jälkeen nousimme bussiin ja matkamme jatkui kohti seuraavaa kohdetta.

Saavuimme Banska Bystricáan hieman etuajassa, joten meillä oli aikaa silmäillä kaupunkia. Kiertelimme aukioita ja muistomerkkejä sekä nautiskelimme jäätelöstä auringonpaisteessa. Kävimme muun muassa tutustumassa toisen maailmansodan aikaisiin sotakoneisiin, sekä juutalaisvainoista muistuttaviin monumentteihin.

Banska Bystricán aukio.

Tämän jälkeen lähdimme kaikki kohti varsinaista tutustumiskohdettamme Úl'uvia, jossa valmistetaan ja opetetaan Slovakialaista perinnekäsityötä sekä soitinvalmistusta.

Perillä meitä odotti perinnekeskuksen työntekijät, jotka opastivat meitä heidän tiloissaan, sekä kertoivat Slovakialaisen käsityökulttuurin historiasta. Meille esiteltiin esimerkiksi Slovakialaista pitsin nypläystä, upeita savitöitä, rautalankateoksia sekä pieniä, upeita käsin tehtyjä puutöitä. Puutöitä oli aika isoja ja pieniä, ja niihin oli käsin kaiverrettuja hienoja kuvioita.
Käyntimme kruunasi paikallisen valmistajamestarin Michal Fil'on tiivis luento Slovakialaisen perinnesoittimen, fujaran, valmistuksesta, historiasta ja soittamisesta. Fil'o myös soitti ja lauloi meille kansanlauluja. Esitys oli aidon riemukas ja koskettava.

Ùl'uvissa vaalitaan käsityöperinteitä, joten moderneja työkaluja ei käytetä, vaan taltat, käsiporat ja hiomapaperit ovat koko prosessin ajan käytössä. Fujara on pitkä, huilumainen soitin jota soitetaan suukappaleeseen puhaltamalla eri voimakkuuksin sekä näppäilemällä kolmea varteen kaiverrettua ääniaukkoa. Fujaran ääni on vaikuttava, jotain poikkihuilun ja australialaisen didgeridoon väliltä, ja soittimen sävelkorkeuden määrittää sen koko. Koko ryhmä pääsi myös auttamaan yhden fujaran valmistamisessa sekä halutessaan soittamaan sitä. Soittamisen suhteen yleisön naiset olivat huomattavasti rohkeampia kuin herrasväki ja meiltä sujuikin äänen tuottaminen yllättävän hyvin!

Huiluttelun jälkeen suuntasimme koululle syömään ja ruoka maittoi vallan mainiosti pitkän aamun jälkeen. Koululta suuntasimme kolmanteen ja viimeiseen vierailukohteeseemme, joka oli Kronospan-levytehdas. Kronospan valmistaa puupohjaista levytavaraa, Zvolenin tehtaalla valmistuksessa on massiivipuisia levyjä sekä lastulevyä. Ensin Kronospanilla puimme turvaliivit niskaan ja seurasimme opastamme suuren tehdashalliin jossa valmistetaan massiivipuisia levyjä.
Tehdas oli moderni ja pitkälle automatisoitu. Halli oli tuotetun tavaran määrään nähden suhteellisen pieni sillä koneet eivät olleet kovinkaan suuria eikä niitä ollut kauhean suurta määrää. Oli melko uskomatonta kuinka nopeasti, helposti ja vaivattomasti koneet lähes itsekseen pienistä puupalikoista valmistivat isoja siistejä liimalevyjä. Varaston puolella ehkäpä kaikkien hämmästykseksi oli aivan törkeän uhkarohkea ja hurjan taitava trukkikuski joka kiisi ympäri varastoa.

Seuraavaksi vaihdoimme opasta ja siirryimme tehdasalueen toiselle puolelle jossa oli lastulevyn valmistuksen alkupiste. Ulkona josta aloitimme kierroksemme oli tosi kuuma ja pölyä oli ilmassa suuri määrä. Kävelimme suurien hakekasojen välistä hallille jonka sisällä oli suuri hakkuri joka kolmella suurella terällä silppuaa kasoittain puutavaraa. Seurasimme opastamme tuontantolinjaa pitkin ja hän kertoi meille sen toiminnasta. Pian saavuimme hyvin kuumaan hallinosaan (joka muistutti melkein saunaa) jossa valmistettiin urea-formaldehydiliimaa. Siitä eteenpäin linja jatkui eteenpäin suurena prässinä joka yhtenä "väkivaltaisena" prosessina puristi purun ja lastut ja sen sellaiset liiman kanssa yhdeksi levyksi. Kyseisen prässin luona oli myöskin aikamoinen katku johtuen luultavasti liiman ja kovan lämpötilan yhteistyöstä. seuraavassa hallissa valmiit levyt kulkeutuivat suurin kuljettimiin jotka muistuttivat siipiratasaluksien siipirattaita. Näitten kuljettimien toiselta puolelta aukeni jokseenkin kunnioitusta herättävän kokoinen varastohalli ja hallin takaa vielä ainakin yksi vielä suurempi varastohalli. Hallia edetessämme löysimme vielä valtaisan automaattisen laminaattiprässin. Oli hyvinkin huvittavaa kuinka pieneksi tunsi itsensä valtavien levypinojen keskellä, levyistä pisimmät olivat yli viisi metriä pitkiä ja niitäkin oli tuhansia ja tuhansia varastossa. Kaiken kaikkiaan reissu jättiläiskoneiden valtakuntaan sekä koko päivä ylipäätään oli ollut hyvin antoisa monella tapaa vierailuittemme osalta.

Ensimmäinen koulupäivä

Maanantai aamuna lähdimme jännittyneinä ja kylläisinä hotellilta kohti bussipysäkkiä. Hotellin ulkopuolella meitä oli vastassa Slovakialaisen yhteistyökoulumme englanninopettaja Božidara ja bussimme koululle lähti 8,15. Koululla meitä odotti vanha ja sokkeloinen mutta silti mukavan tuntuinen rakennuskompleksi.

Taideteoksia koululta.

 Aluksi koulun rehtori piti meille tervetuliaispuheen jonka Božidara tulkkasi englanniksi, tämän jälkeen lähdimme tutustumaan muuhun kouluun. Luokkia kierrellessämme huomasimme että teorialuokat/luokkahuoneet erosivat omistamme sisustukseltaan ja ominaistuoksultaan melko lailla. Törmäsimme myös lahdessa vierailleisiin slovakialaisiin opiskelijoihin, tutustuimme koulun ruokalaan ennen puutyösaleihin menoa. Saleihin päästyämme saimme pian huomata että siellä on paljon enemmän tilaa kuin omalla koulullamme. Kun astuimme konesaliin valahdimme kateudessa vihreäksi koska heillä oli paljon isommat höylät, sorvit ja lautashiomakoneet kuin meillä suomessa. Oli myöskin huomattavaa että meillä salpauksessa on sikäli uudempia/modernimpia työkoneita kuin täällä. Tutustumisen jälkeen menimme syömää koulun ruokalaan jossa oli ruokana friteerattuja juustopihvejä, kermaviilikastiketta ja paistettuja perunoita. Ruoan jälkeen lähdimme bussilla Božidaran johdolla kohti Zvolenin keskustaa.

Sieltä erkaannuimme pieniksi ryhmiksi ja lähdimme omille reiteillemme, toiset hotellille ja toiset kauppaan. Kun kaikki olivat paĺanneet hotellille osa alkoi pelata korttia ja osa kirjoitella tänne uutta blogipäivitystä. Illalla tytöt jäivät hotellille syömään ja pojat lähtivät syömään Altsohl nimiseen paikallisten suosimaan ravintolan perinteistä Slovakialaista ruokaa.