Kellon ollessa kaksitoista, lähdimme koulun ruokalaan syömään. Ruoka oli jälleen kerran hyvin maittavaa, osa oppilaista söi kalaa, ja osa leipää ja kastiketta.
Syötyämme, menimme opettajainhuoneeseen hakemaan reppuihimme evästä (leipää, makkaraa, mineraalivettä ja paprikaa sekä sipulia) päivän reissuamme varten. Reissuun lähti meidän lahtelaisten lisäksi kaksi koulun opettajaa ja viisi oppilasta, joista kolme oli jo entuudestaan tuttuja, mutta kahteen uuteen kaveriin tutustuimme nopeasti.
Reissumme oli kävellä yhden Zvolenin kukkulan huipulle, jonne matkaa oli noin 600 metriä, ja kävely kesti noin kolmen vartin verran. Matka oli ylös oli rankka, sillä ilma oli hyvin lämmin ja kukkulan metsäiset polut olivat jyrkkiä ja täynnä lehtiä, kiviä sekä puiden juuria.
Kun saavuimme Konstan, Hennin ja Eemelin johdolla erääseen kukkulan korkeaan kohtaan, jossa oli tasaista pysähdyimme juomaan, hengähtämään ja odottamaan muiden saapumista paikalle.
Siinä tovin hengähdettyä Henni sekä Marianne lähtivät kävelemään kukkulan korkeimpaan kohtaan. Sinne ei hengähdyspaikalta ollut kuin ehkä sadan metrin nousu, mutta sekin kesti melkein kymmen minuuttia. Kun tytöt olivat huipulla, he saivat levätä noin vartin rauhassa, ennen kuin muut saapuivat sinne. Huipulla oli ihanan tuulista.
Kaikkien vihdoin ollessa huipulla, sytytimme nuotion sekä purimme eväät penkille ja aloimme paistaa makkaroita ja paprikoita.
Aikamme syötyä, Mika oli laittanut Mölkky-pelin valmiiksi, jaoimme joukkueet, kerroimme säännöt ja aloimme pelata harjoituskierrosta siitä.
Kun harjoituskierros oli loppu, Bozidara sanoi, että täytyy lähteä kukkulalta, sillä ukkonen ja sade oli tulossa kohti.
Lähdimme kävelemään alas ja kuljimme mineraalivesi-lähteen kautta takaisin autoille. Pääsimme takaisin hotellille opettajien ja yhden oppilaan kyydillä.
Huh, mikä päivä! Rankkaa, mutta kivaa.
Nyt väsyttää ja jalat ovat kipeät, saa nähdä miten pääsee huomenna sängystä ylös. Jos pääsee..
Mutta nyt nukkumaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti