Lähdimme matkaan Lahden Matkakeskukselta klo 5.15
aamulla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, josta lensimme Wieniin,
Itävaltaan.
Wienissä vietimme hetken lentokentällä ihmetellen, kunnes
löysimme sopivan jatkoyhteyden Slovakian Bratislavaan. Matka taittui
näppärästi bussilla tunnissa. Bratislavassa meillä oli muutama tunti
luppo-aikaa ja hajaannuimmekin melkein heti etsimään itsellemme mieluisia
ruokapaikkoja ja tekemään muita ostoksia.
Bratislavasta lähdimme bussilla kohti
Zvolenia. Riemuksemme juutuimme aivan käsittämättömään ruuhkaan yli tunniksi,
joten kolmen tunnin pituinen bussimatka venähti yli nelituntiseksi.
Saavuttuamme kohteeseen olimme kaikki huojentuneita, väsyneitä, iloisia sekä
nälkäisiä, emmekä malttaneet odottaa pääsyä hotelliin.
Henni, Marianne, Konsta, Joonas, (takana) Jere ja Eemeli |
Hotellimme on aivan Zvolenin keskustassa, upeissa maisemissa
sijaitseva, pieni ja viihtyisä Hotel Franko. Saimme respasta avainkortit kahden
hengen huoneisiimme, veimme laukut ja nuuskimme hieman uusia
kotejamme ennen kuin lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Onneksi
opettajamme Mika oli vieraillut samassa kaupungissa aikaisemminkin ja osasi
ohjata meidät mukavan rentoon ravintolaan.
Yhteisen kielen löytyminen henkilökunnan kanssa kesti hieman mutta lopulta saimme kaikki lautaset neniemme eteen ja pääsimme herkuttelemaan.
Ruokailun jälkeen kello lähenteli jo iltayhdeksää. Oli turha suunnitella enää yhteistä iltaohjelmaa joten osa lähti kauppaan ruokaostoksille, osa suuntasi suoraan hotellille. Pitkän päivän päätteeksi uni maistui hyvin.
Yhteisen kielen löytyminen henkilökunnan kanssa kesti hieman mutta lopulta saimme kaikki lautaset neniemme eteen ja pääsimme herkuttelemaan.
Tämän kaltaisia aterioita söimme |
Ruokailun jälkeen kello lähenteli jo iltayhdeksää. Oli turha suunnitella enää yhteistä iltaohjelmaa joten osa lähti kauppaan ruokaostoksille, osa suuntasi suoraan hotellille. Pitkän päivän päätteeksi uni maistui hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti